Alfa eCare laajentaa toimintaansa Suomeen tarjoten innovatiivisia IT-järjestelmiä terveydenhuollon, hoidon ja sosiaalitoimen toimijoille
Alfa eCare on sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen järjestelmien vahva toimija Pohjoismaissa ja laajentaa nyt koko tarjontansa myös Suomeen. Tarjoamme innovatiivisia ja hyvin testattuja digitaalisia ratkaisuja helpottamaan arkea sekä julkiselle että yksityiselle sektoreille.
Toteutamme taitoa
Juuremme ovat useamassa pohjoismaisessa yrityksessä, ja Alfa eCare on kasvanut yhdistämällä teknistä osaamista pitkään kokemukseen sekä syvään ymmärrykseen asiakkaidemme toimialoista. Tiedämme, että jokaisella toimijalla on omat ainutlaatuiset haasteensa ja tarpeensa, samalla kun ne toimivat markkinoilla, jotka säännellään yhteisten lakien ja toimintaohjeiden mukaisesti.
Daisy Varhaiskasvatus ja
Alfa eCare
Monet suomalaiset ovat jo tutustuneet Daisy Varhaiskasvatus järjestelmään. Sitä käytetään laajasti varhaiskasvatuksessa ympäri maata. Vuonna 2022 Daisy Varhaiskasvatus tuli osaksi laajempaa kokonaisuutta, kun Alfa eCare osti While on the move yhtiön. Nyt kun Alfa eCare selkeyttää tuotevalikoimaansa, Daisy-moduuli sisältyy Alfa eCare Welfare -tuotteeseen. Järjestelmää toimittaa ja hallinnoi edelleen Suomen osastomme Oulussa, joka on siis sama kuin aiemmin suositun Daisy-järjestelmän toimittanut yritys. Lue lisää selkeytetystä tuotevalikoimastamme Suomen markkinoille täältä. (LÄNK?, annars skall sista meningen bort
Alfa eCare Suomessa
Alfa eCare on toiminut yli 20 vuoden ajan Ruotsin markkinoilla ja on ollut mukana edistämässä maan digitaalista kehitystä. Vaikka Suomi ja Ruotsi ovat samankaltaisia, niissä on myös eroja. Kunnioitamme näitä eroja ja hyväksi todettuja työtapoja, mutta samalla tarjoamme uusia mahdollisuuksia. Tavoitteemme on olla luotettava kumppani, joka edistää digitalisaatiota ja parantaa palvelujen laatua, jotta voitte tarjota parempaa hoitoa ja huolenpitoa sekä houkuttelevamman työympäristön.

Alfa eCare Welfare ja Alfa eCare Clinics
Alfa eCare Welfare on tuotteemme julkisille ja yksityisille toimijoille. Se on tietojärjestelmä, joka kattaa laajasti kaikki toiminnot varhaiskasvatuksesta vanhustenhoitoon. Tarjoamme älykkäitä ja innovatiivisia ratkaisuja tehostamaan prosesseja ja helpottamaan työtä sekä parantamaan asiakaskokemusta. Alfa eCare Clinics on tuotteemme terveydenhuollon ja kuntoutuksen tarpeisiin, sekä julkisille että yksityisille toimijoille. Järjestelmä on suunniteltu mahdollistamaan laadukkaan hoidon tehokkaasti ja turvallisesti.
Kohti tullevaisuutta Alfa eCaren kanssa – Yhdesää luomme parempaa hyvinvointia
Teemme tiivistä yhteistyötä asiakkaidemme kanssa, mikä tarkoittaa, että näemme itsemme paljon enemmän kuin vain pelkkänä palveluntarjoajana. Tavoitteemme on varmistaa, että Alfa eCare järjestelmän käyttöönotto tuo merkittävän myönteisen vaikutuksen toimintaanne. Tästä hyötyvät kakki. Olemme vakuuttuneita siitä, että tiivis yhteistyö, yhteiset tavoitteet ja keskinäinen ymmärrys ja luottamus tuottavat parhaat tulokset. Haluamme toimia yhteistyössä asiakkaidemme kanssa Suomessa ja yhdessä luoda turvallisia, kustannustehokkaita ja käyttäjäystävällisiä ratkaisuja. Tavoitteemme on maksimoida hyödyt organisaatioille, työntekijöille ja ennen kaikkea suomalaisille. Tervetuloa kohti tulevaisuutta, jossa Alfa eCare mahdollistaa paremmat palvelut ja huolenpitoa.

Olethan yhteydessä, jos olet kiinnostunut kuulemaan mitä mahdollisuuksia uusi tuotevalikoimamme voi tarjota toiminnallesi, tai jos sinulla on muita kysymyksiä tai pohdittavaa.
OPI UUTTA
Uutta
Käy katsomassa 'Uutta'-sivulle, johon olemme koonneet artikkeleita ja materiaalia, jotka uskomme olevan arvokkaita ja kiinnostavia sinulle.
TÄÄLLÄ SINUA VARTEN
Yhteys
Jos sinulla on kysymyksiä palveluistamme ja tuotteistamme, tavoitat meidät 'Ota yhteyttä' -sivulta.